Maailman vaikein sana

Niin, mikä se on, se sana joka saa jokaisen meistä ajattelemaan pystyykö sitä ääneen sanomaan, osa sanoo sen kyllä, mutta tarkoittamatta sitä aidon oikeasti. Miksi se sitten on niin vaikea sana meille ihmisille? Olen itse ollut monta kertaa tilanteessa, jossa tuo sana olisi pitänyt sanoa rehellisesti ja tunteella, mutta olen jättänyt sanomatta, koska se tarkoittaisi että olen itse epäonnistunut. Näitä tilanteita on ollut ihan lapsuudesta lähtien, joten olkoon tämä blogi nyt näin lähestyvän joulun ja uudenvuoden lähestyessä minun puhdistava veteni.

Sorry seems to be the hardest word

Ensimmäinen anteeksipyyntöni menee sille pojalle, jota heitin pienellä kivellä ala-asteella hänen nimiteltyään ja tönittyään minua, se oli todella hölmösti tehty ja vaikka siitä tuolloin jo opettajan kanssa keskusteltiin, haluan pyytää anteeksi, koska siinä olisi voinut käydä huonosti.

Seuraavana on paikallaan ehdottomasti sanoa isälleni, kuinka sokea tuolloin nuorena olikaan, eikä nähnyt sitä että hän teki kaikkensa vain minun hyvinvointini eteen niin monen monta vuotta, enkä osannut sitä tuolloin arvostaa pätkän vertaa kasvaessani pojasta mieheksi, silloin olo tuntui kaikkitietävältä maailmanvaltiaalta, eikä kukaan tai mikään voinut minulle mitään. Vasta näin jälkeenpäin näkee asioita, joita ei nuorena osaa käsitellä. Ja etenkin nyt, kun on itsekin isä osaa asettua edes osittain niihin sinun saappaisiisi ja nähdä sen miksi mikäkin asia tapahtui niinkuin tapahtui. Anteeksi, etten osannut arvostaa sinua ja sitä mitä teit eteeni ja käyttäydyin todella typerästi hyvinkin usein.

Edellisissä blogeissa on tullut esiin luonteeni, joten siitä johtuen anteeksi ystävät ja sukulaiset, etten ole pitänyt teihin yhteyttä niin paljoa, kuin olisi pitänyt ja näkemisetkin ovat jääneet vähiin, en ole jättäytynyt omiin oloihini siksi, ettenkö haluaisi ihmisiä elämääni, etteikö minua kiinnostaisi teidän elämänne, minä vain olen tällainen.

Lasteni äiti ansaitsee ne isoimmat, vilpittömimmät ja syvimmät anteeksipyyntöni, olen käyttäytynyt sinua ja tyttöjä kohtaan usein tökerösti, ajattelemattomasti ja väärin. Anteeksi, etten kyennyt olemaan puoliksikaan se mies jonka olisit halunnut minun olevan. En osannut arvostaa teitä sillä tasolla, mitä olisitte ansainneet ja pidin teitä liian pitkään itsestäänselvyytenä. Paluuta menneeseen ei ole, eikä sellainen olisi hyväksi kenellekään, haluan vain sinun tietävän, että opin suhteemme aikana ja sen loputtua itsestäni ja parisuhteesta sekä toisten arvostamisesta asioita, joita en tiennyt aiemmin, joten kiitos sinulle ja anteeksi, oikeasti. Sinä ansaitset kultaa.

Yllä olevan jatkoksi, haluan sanoa lapsilleni, anteeksi. Anteeksi siitä, etten ole aina ollut sellainen isä, jonka te kaksi maailman ihaninta ja valloittavinta nuorta neitiä olisitte ansainneet ja tarvinneet. Osittain työstä ja työajoista johtuen, osittain siksi, etten oikein vieläkään osaa ajaa tätä isyyden ajoneuvoa niiden normien mukaan, kuten kuuluisi, vaan olen edelleen opin tiellä. Anteeksi sinä vanhempi tyttäreni, etten ole ollut mukana harrastuksessasi sillä intohimolla ja rakkaudella, mitä äitisi ja mummosi ovat olleet, se ei tarkoita sitä, ettenkö iloitsisi jokaisesta onnistumisestasi samalla rakkaudella, en vain osaa näyttää sitä riittävällä tasolla. Anteeksi myös siitä, että tämä tilanne äitinne ja minun välillä päättyi niinkuin se päättyi ja teiltä vietiin se ydinperhe, johon olitte kasvaneet, mutta uskon että meidän kaikkien kannalta tämä ratkaisu oli lopulta se paras, enkä minä aio kadota teidän elämästänne koskaan, olen aina täällä, teitä varten, samassa kaupungissa, lyhyen matkan päässä.

Kollektiivinen vilpitön anteeksi teiltä, jotka viime kesänä jouduitte keskelle tätä kaikkea hullunmyllyä ja osalliseksi siitä vastoin tahtoanne ja se osittain vei fiiliksenne koko lomasta meille kaikille rakkaalla kesämökillä. Itse lähdin reissuun yrittäen parhaani mukaan olla Sveitsi, osallistumatta mitenkään yhtään mihinkään mahdollisesti tulevaan konfliktiin, jotka tiesin ja aavistin tulevaksi. Mutta eihän kukaan tunteilleen voi mitään ja aika-ajoin ne ottivat minusta isosti vallan ja sen huomasivat kyllä kaikki. 

Sitten yksi vaikeimmista anteeksipyynnöistä elämäni varrella, liittyen myöskin tuohon ylläolevaan, että koko kuluneeseen reilun vuoden pätkään. Minun käytökseni ja puheeni ovat olleet täysin ala-arvoisia vyön alle iskuja, koskien tätä ihmistä ja suurimmilta osin pelkällä vihan tunteella heitettyjä sanoja. Jos riisutaan kaikki liitokset tästä tarinasta ja keskitytään pelkästään ihmiseen, sinussa hyvä mies ei ole minkään valtakunnan vikaa, sinä et ole tehnyt mitään väärin ja olet mitä valloittavin persoona ja upea nuori mies. Se miten olen sinusta puhunut kuluneena aikana, on väärin ja johtuu vain ja ainoastaan siitä, miten minä olen oman kuplani sisällä käsitellyt nämä tapahtuneet asiat, ne eivät liity todellisuuteen, vaan ovat minun punoamiani ajatusten lankakeriä. Ainoa luonteenpiirre, jonka olen horoskooppimerkiltäni Leijona perinyt, on se, jos koen että joku astuu minun reviirilleni tarkoituksenaan tuhota minun rakentamaani, minun vartioimaani, silloin on helvetti irti ja puolustan omaani viimeiseen hengenvetoon tavalla, jonka itse koen sopivaksi, välittämättä kärpäsen paskan vertaa muista. Ja näin oli tapahtuva tässä kyseisessä tapauksessa. Siksi haluankin sanoa juuri sinulle, juuri tässä ja nyt, minä olen pahoillani siitä miten olen sinusta puhunut, miten olen sinut ottanut silmätikukseni ja syypääksi tähän kaikkeen, joten mitä suurin ja vilpittömin anteeksi sinulta! Sinä olet super, älä ikinä muutu, ole aina oma inspiroiva itsesi.

Tämä blogiteksti on itselleni tähän asti selkeästi se vaikein ja henkilökohtaisin, blogin otsikko ei valehtele, anteeksi on kaikkein vaikein sana sanoa, niin että sitä oikeasti tarkoittaa. Mietin kykenenkö tätä blogia edes kirjoittamaan ja välillä pitikin pysähtyä ja lopettaa, jopa pyyhkiä osia pois ja muotoilla uudestaan, etenkin tuo viimeisin. Lopputulemana ja noita uudestaan lukiessa olen päätynyt siihen pisteeseen, että se kaikkein suurin anteeksipyyntö täytyy kohdistua minuun itseeni, minun täytyy pyytää itseltäni anteeksi sitä, että olen ajoittain kohdistanut itseeni aivan liian suuria odotuksia, olettanut että kykenen kantamaan koko maailman huolia harteillani, vieväni perheeni läpi harmaan kiven, että pystyn säilyttämään välini aivan jokaisen kanssa ja keräämään omalla persoonallani ihmisiä ympärille, enkä puhua tai tehdä pahaa kenellekään. Minä voin epäonnistua, se on sallittua, kukaan ei ole täydellinen, elämä kulkee omaa polkuaan ja itse siihen pystyy lopulta vaikuttamaan vain tönimällä sitä edes osittain oikeaan suuntaan, minun ei tarvitse olla täydellinen, mutta minun täytyy oppia pyytämään anteeksi.

Sitä se on, maailman vaikein sana… Anteeksi

Tämän tekstin myötä on aika siirtyä rauhoittumaan kohti joulua ja ottaa pientä taukoa blogin kirjoittamisesta ajatusten kasaamiseksi, joten oikein hyvää joulun aikaa jokaiselle sielulle, rakastakaa lähimmäistä ja kunnes jälleen tavataan…

Stay tuned for more… about life

Brutally honest,

-lattiatonttu-