Helsinki

Nyt, kun alkaa olla muutamaa vuotta vaille se, kun olen asunut puolet elämästäni täällä maamme pääkaupungissa, lieneekin paikallaan käydä hieman läpi sitä, millaiset käsitykset minulla tästä kaupungista oli tänne tullessani, millaista elämä täällä on ollut, onko käsitykseni kaupungista sittemmin muuttunut, kaipaanko takaisin maaseudun rauhaan, mitä on Helsinki?

Lähes kaikki sukulaiseni asuvat Helsingissä, joten olen pienestä pitäen täällä vanhempieni kanssa vieraillut sukulaisia moikkaamassa, joulua viettäen jne. Tosin tuon ikäisenä sen suurempaa käsitystä itse kaupungista oli vaikea muodostaa, kun tutuksi tuli vain sukulaisten kodit ja niiden lähiympäristö. Toki myös ne nuorelle pakolliset Linnanmäet, Korkeasaaret ja Suomenlinnat on koluttu läpi huolella. Ajatus oli oikeastaan se, että täällä on sukulaiset, nuo yllä mainitut paikat ja täältä lähtee laivoja.

Ennen tänne muuttamista ajattelin, miten kukaan voi elää keskellä pimeää betonia, vailla mahdollisuutta päästä luontoon, hirveästi ilmansaasteita ja ihmisiä joka puolella.

Kun tänne 2002 saavuin sitten mukanani ”koko elämä”, oli pakko aloittaa tutustuminen itse kaupunkiin laajemmin. Nuori mies pohjoisesta oli saapunut isolle kirkolle puhuen outoa murretta, eikä ymmärtänyt puoliakaan mitä stadilaiset puhuivat. Piakkoin tämän jälkeen koitti armeija-aika Upinniemen varuskunta-alueella seuranani pääsääntöisesti Helsingin alueelta Stadin slangia puhuvia nuoria miehiä ja naisia. Tuo tyyli puhua tarttui minuunkin hyvin nopeasti ja näin ollen kuulostinkin varmasti kotona lomilla varsin erikoiselta tapaukselta sekoitellen Oulun murretta ja Stadin slangia. Mutta eipä tässä vielä kaikki, jatkosijoituspaikkani oli muutaman muun onnekkaan kanssa Örön linnakesaari Turun saaristossa, jonne luonnollisesti tuli mukaan suurelta osin Turun murretta vääntäviä nuoria miehiä ja kas kummaa nyt puhuinkin sitten jo noita kolmea murretta sekoitellen ja se jos joku kuulosti humoristiselta.

Tuohon aikaan mielestäni Helsinki oli vielä hyvin pitkälti kotimainen kaupunki, täällä oli oikeastaan näitä juuriltaan stadilaisia, hurja määrä muualta muuttaneita ja se mitä silloin pidettiin ”muunlaisina” olivat mustalaiset. Nykyisellään maailma on muuttunut ympärillä hurjasti, samoin kuin Helsinki siinä mukana. Kaupunki on kansainvälistynyt rajusti ja nykyisin välillä tuntuu kuin liikkuisi ulkomailla, niin paljon muualta muuttaneita vastaan tulee. Kerjäläisiäkin on saapunut lähes joka kadunkulmaan, liekö sekin sitten kansainvälistymistä? Joukkoon mahtuu mätiä omenia, jotka on helppo nostaa tikunnokkaan raiskaajina ja sosiaalipummeina, käyttäen yleisnimitystä ”somali, somppu”. Läheskään kaikki eivät todellakaan sellaisia ole. Omalla työpaikalla on monia eri kulttuureja ja niiden mukana monia ihan huikeita tyyppejä, joiden tarinoita omista kulttuureistaan ja kotimaistaan on mielenkiintoista kuunnella ja nämä ihmiset ovat oikeasti tuolla tekemässä töitä ja tässä maassa osa meitä, kulttuuriamme ja tapojamme, omilla mausteillaan ja se on hienoa.
 Ainoa, mitä en tänä päivänä ymmärrä on se, kun tuolta maailmalta saapuu ihmisiä ”sotaa pakoon”, eivätkä lopulta tee täällä mitään ollakseen osa tätä maata ja yhteiskuntaa ja heille sitten tarjotaan kaikki mahdolliset avut ja tuet sun muut ja samalla oma kaupunkimme Helsinki ja sen väestö, kuten muukin maa hyvin pitkälti kärsii ja voi huonosti. Katsokaa vaikka leipäjonoja omissa kotikaupungeissanne, asunnottomien mahdollisia tukipaikkoja, ei ole kaunista katsottavaa. Käsittämättömän iso osa tätä maata on masentunut, mielenterveysongelmainen, velkakierteessä vailla ulospääsyä ja sitten näille, joilla ei ole oikeasti mitään hätää, jotka saapuvat tänne iPhonet taskuissaan "karmeista oloista" tarjotaan kaikki mahdollinen kultalautasella asunnoista ja tuista lähtien. Oletteko koskaan yrittäneet hakea Helsingin kaupungin asuntoa? Ette tule sellaista kovin helpolla myöskään saamaan, jonot ovat järkyttävän pitkät ja parhaat kohteet menevät näille maahanmuuttajille. Itse sain kaupungilta asunnon ihmeellisenkin nopeasti, vain 7kk odottelun jälkeen, tilanteessa jossa käytännössä olin asunnoton jos sen hetkistä elämäntilannetta katsoo.
 Noin muuten minulla ei näitä maahamme tulevia vastaan ole mitään, mikäli he osaavat sopeutua maan tapoihin ja elää meidän kulttuurimme rajojen sisällä. Ei mekään lähdetä ulkomaille, tai no meidän ei pitäisi lähteä sinne, kuin suomalaiset, vaan käyttäytyä sitten sen maan sääntöjen ja käytäntöjen mukaan minne milloinkin menemme. Tämä avautuminen kohdistuu nimenomaan näihin jotka tulevat tänne eivätkä edes halua tehdä mitään, vaan elävät tuilla ja avustuksilla, vailla mitään muuta tarkoitusta täällä olemiselle. Mutta ei enempää tästä, jatketaan.

Itse Helsingistä sitten, se mitä näin tänne muutettuani on aikalailla samaa edelleen, tosin väestö täällä on selkeästi noista päivistä nuorentunut, nuorisoa pyörii kaupungilla huomattavasti enemmän. Ihmiset täällä vaikuttavat todella etäisiltä, hieman jopa robottimaisilta kiitäessään paikasta toiseen, ryysiessään metron ovista molempiin suuntiin samaan aikaan, kuin menisivät aivottomina hiki päässä samaa kiskoa päivästä toiseen samaan paikkaan ja takaisin. Verraten tätä esimerkiksi vanhaan kotikaupunkiini Ouluun, ero siihen aikaan ainakin oli huomattava, itsekin asuin kauempana Oulusta, n.30min ajomatkan päässä autolla, julkisilla reilu tunti. Joten välimatkat ja kulkumahdollisuudet tuolla pohjoisen suunnilla oli huomattavasti pidemmät ja huonommat. Siksipä se mitä ihmisen käyttäytymisestä tuolloin Oulun kaupungissa pystyi huomioimaan verraten Helsinkiin, ihmisillä ei ollut kaupungilla kiire, kun kerran olivat päässeet kaupungille asti lähikunnista tulemaan, siellä vietettiin aikaa rauhassa ja kierrettiin ajan kanssa, pysähdyttiin juttelemaan, mikäli tuttuja tuli vastaan ja yleensähän niitä myös tuli. Ihmiset oikeasti tulivat kaupungille, kun taas Helsingissä tuntuu välillä että kaupunki on vain välttämätön paha siirryttäessä paikasta toiseen, koska keskustan ulkopuolellakin on niin paljon tarjontaa, Oulussa taas ei juuri ollut, vaan kaikki suuremmat hankinnat piti tehdä kaupungilla.

Se huomio Helsingistä näin kahvinjuojan näkökulmasta, rakastan sitä että tänne on vihdoin alkanut herätä kahvilakulttuuria, jonka oikeastaan laittoi käyntiin Starbucks tuomalla oman franchisensa tänne, nykyisin sitten lähes joka kadun kulmassa on Espresso House, sanoisin harvinaista kyllä tässä kohtaa kiitoksen Ruotsiin tästä, hieno ketju! Vai pitäisikö pelätä samaa, kuin Venäläisten maakauppojen kohdalla, yrittääkö Ruotsi vallata suomen yksi kahvila kerrallaan, niin paljon noita nykyisin ainakin Helsingissä on. Myös pieniä kahviloita on alkanut ilmestyä näiden johdosta. Joka tapauksessa tykkään tästä kehityssuunnasta, suurkaupunki fiilistä, vaikka metropoliksi on vielä matkaa, mutta hyvä alku kaikenkattavalle kaupunkielämykselle, tosin noita kauppakeskuksia tänne ei enempää tarvitsisi enää rakennella. Pienin askelin kohden isoa kansainvälistä kaupunkia, josta löytyy jokaiselle sielulle jotakin. 

Olen asunut Helsingin alueella alkujaan idän suunnilla ja nyt viimeisen pitkän pätkän länsi-Helsingissä. Länsiosa kaupunkia oli todella rauhallinen ja viihtyisä, ei mitään suurempaa älämölöä taikka draamaa, viihdyin oikein hyvin, luonto oli lähellä ja ydinkeskustan melu kaukana. Siellä sai perheet elää rauhassa ja lasten oli hyvä kasvaa, ilman pelkoa. Tätä nykyä olen palannut takaisin itään, tällä kertaa Kontulaan ja täytyy sanoa, että maineestaan huolimatta juuri nyt täällä ollessa minusta tuntuu siltä, että itä on se minun juttuni, kaikesta täällä tapahtuvasta huolimatta, itä vaan on.

Ehkä minä vaan kuulun itä-Helsinkiin ja itä-Helsinki on lopulta aina ollut osa minua. Tämän sanottuani, vielä joku päivä haluan asua jossain ydinkeskustan alueella, keskellä kaikkea sitä hälinää ja elämää, mutta sen aika ei ole vielä. Oikeastaan tätä kun alkaa miettimään, niin herää se tunne, joka minulla on välillä ollut, kuinka minä oikeasti kuuluisinkin asumaan ja kulkemaan New Yorkin katuja, se tunne on ollut kauan ja olen nähnyt uniakin missä olen korkealta pienen asuntoni ikkunasta kauniina aamuna katsellut kuhisevaa jättikaupunkia ja todennut kuinka mahtava maa ja kaupunki tämä onkaan, muistan unessa kävelleeni kesäisessä Central Parkissa siemaillen kuumaa kahvia nauttien elämän äänistä. Ehkä siitä se halu muuttaa kohden ydinkeskustaa.

Kaipaanko sitten enää Oulun suunnille tai maaseudun rauhaan ylipäänsä, vai olenko kääntynyt jo Stadilaiseksi?

Minulla meni hyvin hyvin pitkään löytää paikkani täällä, tunsin pitkään ahdistusta tästä paikasta, mikään täällä ei tuntunut kodilta, mistään ei saanut kiinni, robotti-ihmiset vaelsivat ympärillä kiskojaan pitkin. Löysin oman paikkani oikeastaan vasta edellisen parisuhteen aikana, vasta tuolloin alkoi tuntua siltä, että tämä Helsinki ei muuten ole yhtään pöllömpi paikka asua. Toki tuossa kotiutumisessa auttoi paljon se, että oli ihminen jonka kanssa oli hyvä olla, jonka luona tuntui kodilta. Tuolloin aloin rakastaa sitä ajatusta, että vapaa-ajalla oli mahdollista päästä normaaleihin aikoihin oikeastaan milloin tahansa keskustaan vain kävelemällä pysäkille ja hyppäämällä bussiin ja 20min päästä olit keskellä kaikkea. Tuota samaa ei voinut kuvitellakaan tapahtuvaksi Oulun suunnilla, siellä kun piti todella tarkoin suunnitella menemisensä ja tulemisensa jotta aikataulut bussien kanssa osuivat mitenkään loogisesti.

Maaseudun rauha ja Oulu, tietyllä tavalla kaipaan sitä pohjoisen huolettomuutta ja rauhaa, mutta ehkä nykyisellään enää ainoastaan vierailujen verran, en näkisi itseäni enää asumassa tuolla, kaukana kaikesta. Ei, se ei enää olisi sitä minua joksi olen kasvanut näiden vuosien varrella, se osa minusta on tippunut pois.

Nykyisin tykkään tuosta ihmisten vilinästä, vaikka suurin osa edelleenkin vaikuttaa menevän laput silmillä omia kiskojaan muista välittämättä. Tykkään katsella ohi meneviä ihmisiä ja miettiä useimpien kohdalla, mikä heidän tarinansa on, miten he vaikuttavat tämän kaupungin elämään. Kyllähän sitä itsekin on sulautunut tuohon samaan massaan ja on ne kiskot minullakin ja arjen rytmi aika samanlainen päivästä toiseen, mutta Helsinki tarjoaa sinulle niin paljon kaikkea, koko ajan, että voit syyttää ainoastaan itseäsi mikäli täältä et löydä tekemistä, tai sitä mitä tarvitset. Helsinki antaa sinulle kaiken mitä tarvitset ja välillä enemmänkin.

Nyt, täällä itä-Helsinkiläisessä kaksiossa tätä kirjoittaessa 18min matkan päässä keskustasta AC/DC pauhaten en voi muuta, kuin todeta että kiitos Helsinki, kun olet ottanut minut omaksesi. Ai hitto, mä olen niin himassa!

Stay tuned for more… about life

Brutally honest,

-lattiatonttu-