Uusi vuosi

Suojamuuri ja tunteet

amen to that

Vuosi alkaa saapua jälleen päätökseensä ja on aika katsella hieman menneeseen, kerrata tapahtunutta, sulkea ne kirjan sivut ja suunnata katseensa tulevaisuuteen. 

Mitä jäi käteen vuodesta 2018, ei aivan hirveästi positiivista, mutta jotain. Pysyin aikalailla terveenä, sain tämän kivan asunnon ja sen laitettua isoilta osin, tyttäristäni kasvaa kovaa vauhtia upeita nuoria naisia, muutama hieno keikka mahtuu myös mukaan sillä musiikki on parasta livenä. Ei järin pitkä lista, mutta jotain kuitenkin. Se muu aika onkin sitten menty sellaista vuoristorataa että on tosissaan saanut pitää kiinni vaunun kahvoista ja toivoa että kyyti vihdoin tulisi pysähdyksiin.

Täytyy rehellisesti myöntää, että menneet vuodet ovat olleet oman elämäni kaikkein raskaimmat, isoja muutoksia jo turvalliseksi tuntuneessa ja rakentuneessa elämässä, vuoristorataa ylös ja alas, välillä tuntui että oli täysin hukassa oman elämänsä ja ajatustensa kanssa, eikä tuntunut löytyvän ulospääsyä. Kun aavistin näiden suurten muutosten tulevan, aloin rakentaa sydämeni ympärille suojakuorta, jonne myös tunteeni pikkuhiljaa varastoin ja kun tuo elämänmuutos ja suhteen romahtaminen alta sitten tuli kohdalle väistämättä lopulta, niin minusta ei oikeastaan tuntunut miltään, ajatus tuossa kohtaa oli vain ”jaahas, eteenpäin” ja se siitä. Ei surua, ei vihaa, ei mitään. Pelottavankin jäätävä reaktio kaikkeen tapahtuneeseen. Toisaalta tämä kuori auttoi myös minut läpi kesän ja legendaarisen etelänreissun, kykenin suhteellisen hyvin olemaan tuolla aika Sveitsi, reagoimatta sen suuremmin mihinkään ja ehkäpä hyvä niin. Se mitä noista vuosista nyt ajattelen, on se kuinka pettynyt olen itseeni, nuori mies ei kyennyt olemaan oikeastaan mies, kuin ajoittain, toki mukana oli monia muuttujia niinkuin suhteissa aina, mutta päällimmäinen pettymyksen tunne on nimenomaan itseäni ja omaa käytöstäni kohtaan, mutta sen olen hyväksynyt ja siirtynyt siitäkin jo eteenpäin, baby steps, mutta kuitenkin.

Nyt kun tässä on ollut omissa oloissaan omassa asunnossa, niin on alkanut pikkuhiljaa sulattamaan tuota suojakuorta ja sen on huomannut hyvin musiikin kautta, muutama esitys menneessä Vain Elämää kaudessa pääsi yllättämään totaalisesti menemällä kaikkien suojausten läpi, nämä olivat molemmat Ellinooran vetoja, ensimmäinen Funeral Song, mikä tuntui hyvältä, toinen taas Tällä Kadulla joka sai kyyneleet silmäkulmiin. Kun tarkemmin mietin, niin tuossa kuoren rakennusvaiheessa yksi kappale ja esitys sai sen kaiken patoutuneen surun tulemaan ulos, keskellä yötä yksin, muiden nukkuessa eikä sille huutoitkulle meinannut tulla millään loppua ja tuo oli jotenkin äärimmäisen puhdistavaa, tämä kappale ja veto oli Haloo Helsingin Vapaus Käteen Jää. Musiikki onkin yksi hemmetin iso elämää kantava voima ja sen mukanaan tuomat aistielämykset vertaansa vailla, esimerkkinä Cheekin Valot Sammuu Lahden mäkimontussa, oh what a rollercoaster of feelings.

”Kun elämässä kaiken menettää

silloin vapaus on ainut mitä käteen jää

on ylämäki raskas askeltaa

mutta alamäkeen liian usein katoaa

jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

ei muistojen päälle kulta kerrosta saa

hymyile tai itket kuinka vaan

ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan”

-Haloo Helsinki, Vapaus Käteen Jää-

Uusi vuosi on aina lupausten ja toiveiden paikka ja niitä pitäisi muka aina tehdä, ”Laitan itseni kuntoon”, ”lopetan sen ja sen”, ”syön terveellisesti ja paremmin” jne. Itse en ajatellut lähteväni tuohon, vaan pyrin purkamaan tuota sydämeni ja tunteideni suojakuorta entisestään, pikkuhiljaa ja se mitä lupaan itselleni, annan luvan itselleni taas tuntea. Oikeastaan olen aloittanutkin tuon lupauksen jo ja ensimmäiset tunteet mitä sieltä on läpi päässyt, on yksinäisyyden tunne, vaikka minusta on äärimmäisen kiva olla yksin omassa rauhassa, omassa asunnossa, omin säännöin. Silti se tunne sieltä ensimmäisenä tuli ja se oli pelottavaa. Kaikki se mitä oli, on poissa, ei sillä että juuri sen mitä oli haluaisin takaisin, se kirja on laitettu kiinni, kuitenkin se tunne turvallisuudesta ja siitä että on joku rinnalla on poissa. Tunnen todella olevani aika yksin lopulta kuitenkin, sille ei voi mitään. Viimeksi tuo tunne iski vahvana kävellessäni Joulun juhlinnasta kotiin yksin tuolla pimeässä ja Spotify heitti soittolistoiltaan ihon alle meneviä kappaleita. Jäänkin mielenkiintoisin ja pelonsekaisin tuntein odottamaan mitkä tunteet sieltä seuraavaksi mahtavat läpi puskea.

Ajattelin tämän tekstin ja pohdintojen myötä toivottaa oikein onnellista ja hyvien asioiden täyteistä tulevaa vuotta 2019 ihan jokaiselle. Ottakaahan iisisti juhlintojen kanssa, stay safe!

Se mitä minä lähden tulevalle vuodelle tavoittelemaan, on se että minä itse, voisin vuoden lopulla todeta tuntevani, olevani onnellinen, sen luvan annan itselleni, ole onnellinen sellaisena ja juuri siinä, kuin olet. 

#OnnellinenMinä2019

Stay tuned for more… about life

-lattiatonttu-