This is me, now.

what will the future hold? Odotukset Juuri nyt ja tässä minun on hyvä olla, omassa kodissa, omassa rauhassa, ei tarvitse mennä kenenkään muun tahtiin, kuin omaansa. Tästä minä pidän, tätä minä juuri nyt haluan. Mutta, näin ei voi loputtomiin elää, joten mitä minä sitten tulevaisuudelta haluan. Todellisuudessa oikeasti sitä, että saan pitää tämän oman linnani, oman turvasatamani. Ehkä jonain päivänä tavata sen ihmisen, joka haluaa kulkea tätä elämän polkua vierelläni samaan suuntaan ja hyväksyä minut juuri tällaisena, kuin olen. Haluan myös sitä, että tyttäristäni kasvaa upeita nuoria naisia, jotka pärjäävät hyvin elämässään ja pystyvät tekemään juuri niitä asioita, kuin haluavat, unohtamatta meidän vanhempien olemassaoloa. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa, myös Marmariksen ulkopuolelta. Toki myös sitä, että työpaikkani säilyy tulevaisuudessakin, sillä työ kuitenkin antaa myös sitä sisältöä elämään, vaikka se välillä raskaalta tuntuukin. Pääpiirteissään siis s

Nyt olisi ehkä aika hieman purkaa sitä, mitä minä oikeastaan olen, millaisen luonteen omaava ihminen olen, minkälaisten piirteiden kanssa olen kasvanut ja jatkan painimista tänäkin päivänä, miksi se on hyväksi ja mitä pelkään että se tulee minulta viemään. Ehkä tämä avaa taas teille hieman lisää minua ja niille jotka minut tuntevat sitä, millaisen ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Turvavyöt kiinni, taas mennään. Arjen tilanteet Olen pienestä asti ollut todella arka sosiaalisissa tilanteissa, tutustumaan uusiin ihmisiin tai esiintymään esim. koulussa luokan edessä. Nuo tilanteet ovat ahdistaneet, pelottaneet, laittaneet vatsan sekaisin ja aiheuttaneet pakokauhua. Vielä nykyisinkin jo ihan normaali kaupassa asiointi, jos et löydä etsimääsi ja pitäisi kysyä liikkeessä myyjältä apua tähän ei onnistu, mieluummin pyörin vielä toisen kierroksen ja jos en löydä etsimääni, poistun kaupasta ilman. Tiedän itse kuinka hölmön yksinkertaisia juttuja nämä ovat, sen kun menet myyjän

Neljä kirjainta ja kilpi Olen syntynyt pohjoisessa, puolen suomen joukkueen alueella, paikassa jossa Kärpät imeytyy maaperästä ja äidinmaidosta jokaisen ihmisen geeneihin ja itsekin olen ensimmäisen paikanpäällä nähdyn jääkiekko-ottelun käynyt katsomassa Raksilassa, 1-divisioona aikoihin. Vastustajaa tuohon peliin en muista ja tuolloin olin niin nuori, etten ihan koko aikaa ollut edes selvillä kumpi niistä kentällä viilettäneistä joukkueista oli kotijoukkue. Tosin se selvisi kyllä, kun mustapaitainen joukkue takoi maalia maalin perään ja yleisö mylvi villinä. Kärpät oli täysin suvereeni tuolle sarjatasolle.  Minä puolestani en kuitenkaan koskaan oikein saanut sitä kipinää tuosta hallista taikka joukkueesta, musta oli tylsä väri ja halli kylmä. Kaverit hehkuttivat, kuinka se ja se pelaaja on maaginen ja Kärpät on kohta SM-liigassa.  Olin kuitenkin jo tuolloin nähnyt urheiluruudusta pätkiä liigatasolta ja siellä pelaavasta agressiivisesta hienoissa punaisissa paidoissa pelaava

Mitä on isyys? Sen jälkeen, kun vanhempani erosivat, jäin asumaan isäni luo, oli vain me kaksi. Isäni kävi päivät töissä ja minä koulussa, illat vietin kavereiden kanssa ja isä touhusi omia juttujaan. Meillä oli kuitenkin tietyt hetket, mitkä olivat pyhitettyjä vain meille kahdelle, saunaillat pari kertaa viikossa, iltaruokailut ja kesäiset retket, joko vaeltamaan ja kalastamaan Lappiin, tai autolla pohjoiseen osaan Norjaa. Näistä ehkä putosi jotain pois, kun kasvoin vanhemmaksi, mutta muistot niistä, vakiintuneista rytmeistä ja yhteisestä ajasta ovat jääneet mieleen. Vaikka me emme olleet koko ajan tekemässä asioita yhdessä, pystyimme puhumaan melkeinpä mistä vain, rajat olivat tiukat mutta nyt tiedän, että ne olivat minua varten ja minun parhaakseni. Tiesin kuitenkin, että mikäli minulla on joku ongelma tai jotain käy, isä olisi aina apunani. Sitä mielestäni on isyys, vaikket aina ole fyysisesti paikalla, olet aina läsnä, apuna, tukena ja ohjaamassa oikeaan su

Elämän varrelta Tässä blogissa olisi tarkoitus paneutua hieman tarkemmin elämän vaiheisiin niissä kohdin, kun niillä oli isoiten elämäni suuntiin vaikuttavia merkityksiä, joten eiköhän isketä pihviin kiinni. lapsuuden koti Täysi-ikäisyys ja muutto Vanhempieni eron jälkeen isäni oli pitkään todella murtunut tästä kaikesta, eikä laskujen, ei niin mielekkään työn ja kaiken kanssa meinannut oikein yksin jaksaa. Hyvin samanlainen ihminen kuin itsekin, huono pitämään yhteyksiä ihmisiin, helposti erakoituvaa sorttia joku kai kutsuisi introverteiksi, liekö tähänkin hieman tartuttava myöhemmin ja tutkiskeltava itseään syvemmin. Itseä kuvaa hyvin seuraava "wanting to be invited, but not wanting to go anywhere", mä viihdyn hiton hyvin himas. Tästäkin syystä viihdyimme mainiosti keskenämme isän kanssa, milloin ihan vaan elokuvia VHS-kaseteilta katsellen, milloin kaupungilla levykaupoissa pyörien. Koulujen loma aikaan olin hyvin pitkälti aina reis