Isänpäivä

Mitä on isyys?

Sen jälkeen, kun vanhempani erosivat, jäin asumaan isäni luo, oli vain me kaksi. Isäni kävi päivät töissä ja minä koulussa, illat vietin kavereiden kanssa ja isä touhusi omia juttujaan. Meillä oli kuitenkin tietyt hetket, mitkä olivat pyhitettyjä vain meille kahdelle, saunaillat pari kertaa viikossa, iltaruokailut ja kesäiset retket, joko vaeltamaan ja kalastamaan Lappiin, tai autolla pohjoiseen osaan Norjaa.

Näistä ehkä putosi jotain pois, kun kasvoin vanhemmaksi, mutta muistot niistä, vakiintuneista rytmeistä ja yhteisestä ajasta ovat jääneet mieleen.

Vaikka me emme olleet koko ajan tekemässä asioita yhdessä, pystyimme puhumaan melkeinpä mistä vain, rajat olivat tiukat mutta nyt tiedän, että ne olivat minua varten ja minun parhaakseni. Tiesin kuitenkin, että mikäli minulla on joku ongelma tai jotain käy, isä olisi aina apunani. Sitä mielestäni on isyys, vaikket aina ole fyysisesti paikalla, olet aina läsnä, apuna, tukena ja ohjaamassa oikeaan suuntaan, asettamassa ne rajat elämälle.

Meillä isän kanssa oli erimielisyytemme, jotka johtivat lopulta muuttooni Helsinkiin, mutta olemme ne, niinkuin muutkin asiat pystyneet puhumaan ja vaikka, emme olekaan pitäneet yhteyttä, kuten monet muut omien vanhempiensa kanssa, se ei tarkoita sitä että rakastaisin isääni yhtään vähempää, kuin muut. Hän on yhdessä äitini kanssa minut tänne tehnyt ja minulle elämän antanut ja alkutaipaleella tukenut minua jokaisella askeleella, hän on minun isäni ja sitä minulta ei kukaan koskaan vie pois.

Mitä sitten omaan isänä olooni tulee, niin koko se tilanne tuli minulle eteen aika nopeasti ja siitä lähtien välillä minusta on tuntunut että tyttäreni kasvattavat minua, samalla kun minä yritän kasvattaa heitä. Tämä on ollut oppimatka elämään, tästä isän näkökulmasta ja vaikka joskus ajattelin ettei minusta tällaiseen varmaan koskaan edes olisi, niin en vaihtaisi päivääkään pois noiden ihanien prinsessojen kanssa. Vaikka se kliseiseltä kuulostaakin, kukaan ei voi tietää miltä tuntuu olla isä, jos sitä ei ole itse kokenut. Se vilpitön rakkaus ja lämpö mitä noilta lapsilta saa on jotain sydämen sulattavaa, siinä ei ole mitään teennäistä, se on aitoa ja rehellistä. Oman luonteeni tietäen se, että joku on noin kiinnostunut sinusta ja siitä mitä teet ja on koko ajan lähellä voi olla aika raskastakin välillä, kun on tottunut siihen omaan tilaan ja rauhaan. Siksi tiedänkin, että minä en ole varmasti isänä koskaan täysin valmis, vaan tämä elämä on oppimatka tässäkin suhteessa ihan sinne loppuun asti. Se mitä toivon kun joskus aika minusta jättää, on että tyttäreni voivat minua muistellessaan todeta, että meillä oli maailman paras isä. 

Tuon viimeisen kohdan eteen minulla on vielä paljon työtä jäljellä, onneksi kuitenkin meidän eromme tyttöjen äidin kanssa oli aikuismainen, emmekä polttaneet mitään siltoja takanamme. Vaikkakin alussa hetken tuntui etten halua olla tekemisissä, mutta me taivalsimme niin pitkän ja hyvän matkan yhdessä, että haluan pysyä ystävinä ja väleissä. Kolmasosan elämästäni tällä ryhmällä on menty yhdessä, enkä halua siitä kokonaan luopua. Nyt pitäisi vain saada itsestä enemmän irti ja nähdä tyttöjä, olla heidän kanssaan, olla se isä jonka he molemmat ansaitsevat.

Isyys on lahja, isyys on rakkaus, isyys on välittämistä, tukena olemista, isyys on olla se trampoliini jonka kautta pompata pudotessaan takaisin jaloilleen, isyys on olla olemassa lapsilleen, aina.

Stay tuned for more... about life

Brutally honest,

-lattiatonttu-